|
Työelämään meninkin jo opiskelun
jälkeisenä kesänä. Lama oli jo iskenyt opiskelun aikana, joten työ
oli luonnollisesti työllisyystyö. Menin myyjäksi kauppaan ja
työnantajani olikin tyytyväinen ja kuulemma vielä useamman
vuodenkin jälkeen asiakkaat ovat muistaneet minua ja se lämmittää
mieltä. Ostin silloin myös ensimmäisen oman autoni ja sillä ajelin
viikonloppuisin Torniossa. Välillä vain ajelin ja välillä kävin
Nelssonissakin. Öisin hurauttelin takaisin kotia ja on muuten
hienoa ajaa yöllä Lapin maisemissa kun aurinko paistaa koko ajan.
Monesti pysäytin tienvarteen ja "haistelin" aurinkoista yötä.
Seuraava työpaikkani oli kunnanvirastossa. Menin tehtävään johon ei
ihan ketä tahansa voitu edes ottaa. Vedin yhtä toimistoa yksin
alusta loppuun, päätökset vain teki lautakunta. Vaikka se olikin
työllisyystyö niin silti vastuuta kyllä riitti. Tuona aikana oli
myös lähestymässä armeija uhkaavasti. Mietin mitä sen kanssa
tekisin, olin muutenkin jo masentunut kun elämästäni puuttui
vauhti. Kotipaikkakunnalla ei ollut edes kavereita, vaan kaikki
olivat muilla paikkakunnilla.
Armeija tuli kuitenkin eteen ja menin sinne sillä mielellä, että
käydään pois kun kerran pakko on. Palvelupaikkani oli Sodankylässä
ja siellä kranaatinheitinkomppania, kun olin kuulemma ylikoulutettu
kuljetuskomppaniaan. En tosiaankaan viihtynyt paikassa, homma oli
sen verran lapsellista nysväämistä ja ajankäytön tehokkuus oli mitä
oli. Olin tehnyt myös päätöksen, että kahdeksan kuukautta saa
riittää ja vältin onnekseni aliupseerikoulun. Kohta kuitenkin
tapahtui selvä muutos, minut valittiin varusmiestoimikuntaan ja
pestini oli siis pyörittää toimistoa sotkussa. Tämän johdosta aika
kului nopeasti ja oli itseasiassa aika mukavaa. En ollut vieläkään
sinut itseni kanssa vaikka aloin pikkuhiljaa tajuamaan mistä on
kyse. Minulla oli paljon kaveruussuhteita tuona aikana, olin
pidetty tyyppi. Komppaniassani oli myös poika josta näin, että hän
on homo. Olin hänen kaveri siinä missä muidenkin, häntä myös
kiusattiin homoksi, koska ilmeisesti joku muukin oli päätellyt
samaa. Mutta mikä hienointa niin kiusausta oli hyvin vähän ja sekin
vain sanallista. Viereisessä tuvassa oli muuten poika, josta en
saanut silmiäni irti, pakko oli kuitenkin vähän rajoittaa
tuijotusta, etteivät muut ihmettele.
Armeija päättyi ja kotikuntani palkkasi minut jälleen
työllisyysvaroin. Pikkusiskoni meni opiskelemaan Tornioon. Kun
sisko tuli viikonloppuna kotia, niin meikäläinen pakkasi
matkalaukun ja menin aina viikonlopuksi Tornioon siskon asuntoon.
Sieltä tietysti discoon, jossa olin "vakiokalustoa". Minua alkoi
häiritsemään ainainen selittely sukulaisille, ettei minulla ole
tyttökaveria ja päätin korjata asian. Tutustuin erääseen tyttöön ja
suhteesta tuli tietysti taas kaveritason juttu. Kun sitä oli
aikansa kestänyt niin vein juttua intiimimpään suuntaan. Silloin
alettin tietysti nukkumaan samassa sängyssä ja pussailtiin niin,
että huulet rohtuivat. Kun tuli seksin aika niin se ei ottanut
sujuakseen. Tietysti alussa se on kömpelöä sähläystä muutenkin,
mutta minut se turhautti nopeasti. Se oli jotenkin pakkojuttu
minulle, joten päätin lopettaa koko suhteen siihen. Tämä taisi
tapahtua kun olin 21-vuotias.
Tämän jälkeen alkoi itsetutkiskelu, joka jatkui pitkään. Tajusin,
että olen kuin olenkin homo. Se ei ollut helppoa myöntää.
Ajattelin, että tuleeko elämäni olemaan koskaan elämisen arvoinen,
voinko olla koskaan onnellinen, vaikuttaako minun elää enää
pitempään kun elämästäni ei voi tulla hyvää. Miksi minun pitää olla
homo, miksi miksi MIKSI! Tunneli oli pimeä eikä toista päätä
näkynyt.
eteenpäin... |
